Elina Nuopponen
Savonlinna
050-5770198
etunimi.sukunimi@gmail.com

Olemme Savonlinnalainen perhe, jonka elämään kuuluu koirat, lampaat ja
kanat. Asumme himpun verran taajaman ulkopuolella vanhassa koulussa ja näin
ollen täällä on hyvät tilat ja mahdollisuudet eläinten pitämiseen.

Lampaamme ovat rodultaan Oxford Downeja ja ne on otettu Sirolan tilalta
Tohmajärveltä. Lampaat ovat syntyneet helmi- ja maaliskuussa 2015 ja
niiden nimet ovat Bemari, Puuppi ja Harakka.
Lampaiden tehtävä on maisemanhoito, lemmikkinä oleminen sekä tulevaisuudessa mahdollisesti
terapialampaan rooli.

Kanamme ovat kotoisin Ullan tilalta Kiteeltä ja ne ovat rodultaan
lohenvärisiä Faverolleja. Kanoja meillä on tällä hetkellä viisi ja
kukkoja 8. Ylimääräiset kukot menevät myöhemmin myyntiin tai syöntiin.

Koirarintamalla kotonamme on kaksi belgianpaimenkoira tervueren urosta.
Vertti on 2006 syntynyt herra ja Olli on 2011 täällä meillä syntynyt nuorukainen.
Muistoissamme elävät tervut Dubion Xtra Hot "Nasu", Pyrytuulen Quu-Ukko "Veikka",
collie Serica's Cinderella "Iida" ja ensimmäinen koirani Wilma-sheltti.
Kasvatan pk collieita ja shelttejä. Yhteistyöcolliet Netta, Hilla ja Vilma
asustavat kaverini Piian luona Pälkäneellä ja sijoitussheltit Tilda ja Hulda
Pauliinan ja Oskarin luona Jyväskylässä.
Koirista on kerrottu tarkemmin Koirat-kohdassa.

Koirien kanssa harrastukset on tällä hetkellä vähäisiä, kun nuo toiset
eläimet ovat vieneet emännän mennessään. Vertti viettelee joka tapauksessa
ansaittuja eläkepäiviä ja Olli viihdyttää itseään erinäisillä omakeksimillä
harrasteillaan. Näyttelyissä käydään silloin tällöin ja pentueita on ollut
noin kerran vuodessa riippuen narttutilanteesta. Olen jättänyt useita sijoitusnarttuja
käyttämättä jalostukseen luonteen tai terveyden takia ja tämä on luonnollisesti hidastanut kasvatusuraani.
Haaveenani on kasvattaa myös rotukanoja. Katsotaan miten suunnitelmat etenee.








Tässä vielä listattuna muutamia koiriin liittyviä pestejä ja koulutuksia mihin olen osallistunut:

Agilityluento (1998?)
Koirahierontakurssi (2003?)
Pyrytuulen ja Cousin's kennelin haku-ja jälkiviikonloppu (2004)
Kasvattajan peruskurssi (2004)
Savonlinnan Kennelkerhon hallituksen jäsen (2005/2006/2007)
Savonlinnan Kennelkerhon sihteeri (2006/2007)
Collieiden hakuleiri, Hanna Silander (2006)
Tottelevaisuusseminaari,Paavo Rapila (2007)
Hakukokeen sihteeri (kevät 2007/syksy 2007)
bh-kokeen sihteeri (2007)
Viettiputki ry:n sihteeri (2008/2009/2010/2011/2012)
Mia Skogsterin tottelevaisuusseminaari meillä (2009)
Tottelevaisuusseminaari Vihdissä, Sari Niiranen, Jan Vartiainen, Marko Koskensalo, Hannu Liljegren, Päivi Liljegren (2011)
Tottelevaisuusseminaari Lappeenrannassa, Sari Niiranen (2012)

Olen seuraavien koiriin liittyvien organisaatioiden jäsen:
Suomen Kennelliitto
Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys
Suomen collieyhdistys
Aktiivicolliet ry
Shetlanninlammaskoirayhdistys
Viettiputki ry